Kotiseutumuseo Katvala https://www.nivalaseura.fi/kotiseutumuseo_katvala/
Katvalan museoaluetta on rakennettu vuodesta 1959, jolloin Nivala-Seura ry. osti seurakunnalta kanttorilan virkatalon tontin. Kanttorilana alue oli ollut 1800-luvun puolesta välistä.
Katvalassa vanhan kanttorilan aikaisia rakennuksia ovat navetta, riihi, sikomökki ja yksi aitoista. Vuosikymmenten aikana museoalueelle on siirretty toistakymmentä perinteistä rakennusta.
Museon pääpihapiiri kuvaa nivalalaista talonpoikaistaloa vuosisadan vaihteesta. Päärakennus on entinen Niemen talo Jokikylältä, sen on rakentanut Erkki Erkinpoika Junttila 1880- ja 1890-lukujen taitteessa.
Kotiseutumuseona Katvala on erikoistunut maatalouteen, karjatalouteen sekä tervanpolttoon sekä hautajaisperinteeseen.
Suuren suosion saavuttanut kotieläinpiha pystytetään museoalueelle myös heinäkuisin. Alueella toimii samaan aikaan niin kesäkahvila kuin myös museopuoti.
Tietoa Nivala-seura ry:stä https://www.nivalaseura.fi/etusivu/
Nivala-Seura ry. on vuonna 1936 perustettu kotiseutuyhdistys, josta on yli kuudenkymmenen toimintavuoden aikana muodostanut perinteitä vaaliva yhdistys ja tulevaisuuteen uskova nuorekas yritys.
Kotiseutuyhdistys tallentaa, ylläpitää ja esittelee nivalalaista henkistä ja esineellistä perinnettä. Nivala-Seura ry. ylläpitää kotiseutumuseo Katvalaa ja Wilkunan työhuonemuseoa ja on mukana Kyösti ja Kalervo Kallion museosäätiössä.
Nivalan Kapinaviikko https://wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi/wiki/Nivalan_Kapinaviikko
Nivalassa vietetään joka kesä perinteistä kotiseutuviikkoa, jota kutsutaan Kapinaviikoksi, jolla tahdotaan muistaa ja kunnioittaa vuonna 1982 Nivalassa sattunutta Konikapinaa.
Kapinaviikon osavastuu on Nivala-Seuralla, joka organisoi yhdessä toimikunnan kanssa tätä ohjelmarikasta kesätapahtumaa. Itse Kapinaviikkoa pyörittävät pääasiassa eri yhdistykset innokkaine talkooväkineen.
Ei ole olemassa kahta samanlaista Kapinaviikkoa, sillä viikon sisältö muuttuu joka vuosi. Kapinaviikolla on kuitenkin myös perinteikkäitä tapahtumia, jotka ovat säilyneet ohjelmistossa vuosikymmenestä toiseen.
Nivalan perinnepihassa, Katvalassa, on järjestetty monena vuotena perinnepäiviä työnäytöksineen ja perinneruokineen. Uutuutena siellä on pidetty kotieläinpihaa perinteisine kotieläimineen.
Nivalan kesäteatteri ry
Katvalassa esitetään kesäisin perinteikästä kesäteatteria. Nivalan kesäteatterilaiset eläytyvät rooleihinsa suurella sydämellä ja innolla, satoi tai paistoi. Kesällä 2017 uudistettu katsomo päästää sinut mukaan autenttiseen ympäristöön, sillä katsomoa ei ole katettu.
Väliajalla teille kiehautetaan pullakahvit ja samalla on hyvin aikaa ihastella Katvalan tunnelmallista pihapiiriä ja vaihtaa tuttavien kanssa kuulumisia. Istahda siis alas Katvalan pihapiirin sydämeen, vanhojen kuusien katveeseen ja unohda hetkeksi huolet ja kiire.
Tervetuloa, me odotamme juuri sinua!