Kesä on todellakin taakse jäänyttä aikaa. Tänä aamuna töihin herätessä sen sai todella todeta. Jos ei ollut laittanut autoa lämmitykseen, oli edessä auton lasien rappaaminen. Pikku pakkanen ja kirkas tähtitaivas. Kuinka kaunis oli aamu.
Päivät ovat myös näin pakkaspäivinä kauniita. Aurinko paistaa ja puut ovat kuurassa. Tänään satoi ensi lumen. Edes se ei saanut mielialaa vajoamaan, päin vastoin! Yhtä innoissaan kuin lapset, toivotimme lumen taas tervetulleeksi.
Tämä talvi on kaikin puolin erilainen ja ensi kesää odotamme ihan erilaisella innolla ja malttamattomuudella. Pitäisihän meillä olla valmiina ei paitsi katsomo myös aivan uusi näytelmä! Ja millainen näytelmä!
Tuiskula on todella matka vuosien taakse. Se vie meidät matkalle läpi Tuiskulan tanssivuosien ja samalla pääsemme palaamaan lapsuuteen, nuoruuteen ja myös aikuisuuteen ja sen vaiheisiin. Tuiskula on ollut tarpeellinen. Tuiskula on yhdistänyt ihmisiä. Tuiskula on tuonut ihmisiä yhteen. Kuinka paljosta nykynuoret jäävätkin paitsi, kun heillä ei ole samanlaista paikkaa kokoontua. Kun nykyään ei enää samanlailla kokoonnuta yhteen.
Toivomme että Tuiskula -näytelmä kasaisi ihmiset jälleen yhteen. Että voisi käydä muistelemassa Tuiskulan taivalta, nauttia esityksestä ja vaikka sen jälkeen jatkaa niiden ystävien kanssa iltaa. Tämä voisi olla oikein hyvä etkot paikka!
Tai voisipa sopia niiden ympäri Suomea muuttaneiden ystävien kanssa kokoontumisen Nivalan kesäteatterin katsomoon kuuntelemaan nuoruuden musiikkia ja jatkaa sitten muistelua yhteisen ruokailun merkeissä.
Tänään on hyvä päivä, ensi kesästä tulee loistava kesä. Mukavaa marraskuun jatkoa juuri sinulle, meidän ajatukset ovat jo tiiviisti ensi kesässä. Toivottavasti näemme ensi kesänä meidän rakentamassa Tuiskulassamme.


